lumen alla salaisuus:
kauniisti kumpuilevat vihreät mäet.
Jo on päivä pidennyt vaikka jokainen
päivä on vain
yksi kultainen pilvi
vaikea ottaa vangiksi.
Vuosi runoa -projektista lähti liikkeelle jotakin tärkeää vuonna 2012. Nyt runot tulevat ja menevät miten haluavat, minä välillä jonkun helmasta nappaan kiinni ja kirjaan luettavaksenne.
lauantai 10. joulukuuta 2016
Kesällä joskus
Sulkevat silmänsä hohtavat silkkilinnut
huone on kuivien ruusujen kukittama
pehmeä laulu helähtelee lasisten uikkujen kyljillä kun
nainen tanssittaa hitaasti toista maailmaansa
teräksenherkkään
Nämä kädet ovat pidelleet
lintua
lasta
rintaa -- kaikkia yhtä jalosti
Prinssi ja kuningatar on hän
huoneessa lintuin ja ruusujen.
huone on kuivien ruusujen kukittama
pehmeä laulu helähtelee lasisten uikkujen kyljillä kun
nainen tanssittaa hitaasti toista maailmaansa
teräksenherkkään
Nämä kädet ovat pidelleet
lintua
lasta
rintaa -- kaikkia yhtä jalosti
Prinssi ja kuningatar on hän
huoneessa lintuin ja ruusujen.
lauantai 12. marraskuuta 2016
12.11.2016
Eikö kuusi kuljeta tuulta helmassaan
niin kuin tulta traje de flamenca?
Eivätkö Kuomat narsku lumessa yhtä hartaasti kuin stiletto kopisee La Marchen valkoisilla kaduilla?
Onni voi olla alkutalven hyhmää ja glögiä yhtä hyvin kuin
anispaukku trattoriassa ja italialaisen rakastajan loputtoman syvät sanat.
Minun on tällaista
maanantaionnea
niin kuin tulta traje de flamenca?
Eivätkö Kuomat narsku lumessa yhtä hartaasti kuin stiletto kopisee La Marchen valkoisilla kaduilla?
Onni voi olla alkutalven hyhmää ja glögiä yhtä hyvin kuin
anispaukku trattoriassa ja italialaisen rakastajan loputtoman syvät sanat.
Minun on tällaista
maanantaionnea
sunnuntai 28. elokuuta 2016
28.8.2016
Tuli talvi,
ja Vuokko kuoli puutarhansa mukana
mutta hangen läpi taivalsi joukko lapsia
kertomaan omista puutarhoistaan,
pieniä kelloja, vesoja
syleissään
ja Vuokko kuoli puutarhansa mukana
mutta hangen läpi taivalsi joukko lapsia
kertomaan omista puutarhoistaan,
pieniä kelloja, vesoja
syleissään
ja Vuokko heräsi eikä enää ollut yksin
milloinkaan
sai soittaa omaa rumpuaan
lumpeenlehteä,
antoi muiden soittaa kanssaan.
Vuokko matkantekijä,
mukanaan pajun ja lapsen viisaus.
milloinkaan
sai soittaa omaa rumpuaan
lumpeenlehteä,
antoi muiden soittaa kanssaan.
Vuokko matkantekijä,
mukanaan pajun ja lapsen viisaus.
perjantai 8. heinäkuuta 2016
torstai 7. heinäkuuta 2016
7.8.2016
Miten kädet harjan alla,
miten selkä, miten sinun selkä.
Tuhatvihreää
metsätietä pitkin taivaaseen.
miten selkä, miten sinun selkä.
Tuhatvihreää
metsätietä pitkin taivaaseen.
tiistai 28. kesäkuuta 2016
28.6.2016
sulat, suot, säät,
joka yö painan kuin
väkkärä
kaupoissa, sairaaloissa
kahviloissa
joka yö painan kuin
väkkärä
kaupoissa, sairaaloissa
kahviloissa
en saa tartuttua mihinkään rikkomatta
kaikkea
osaan lentää siivettä
vaan en minne tahtoisin
kaikkea
osaan lentää siivettä
vaan en minne tahtoisin
maanantai 25. huhtikuuta 2016
25.4.2016
Kerran olen soutanut
Tuonelan joella ja tiedän
ettei lanka välillämme katkea,
se on jumalallista taosta.
Lämpöäsi jään vaille,
niin kovasti palelen ilman teitä
virran ylittäneitä.
Surun saan rakkauden pariksi:
sydämeni on täysi.
Ei kuolemalla ja syntymällä ole eroa,
kumpikin on uuden matkan alku ja kummallakin matkalla
minä kuljen sinun vierelläsi tai niin kuin nyt,
kannan sinua.
Tuonelan joella ja tiedän
ettei lanka välillämme katkea,
se on jumalallista taosta.
Lämpöäsi jään vaille,
niin kovasti palelen ilman teitä
virran ylittäneitä.
Surun saan rakkauden pariksi:
sydämeni on täysi.
Ei kuolemalla ja syntymällä ole eroa,
kumpikin on uuden matkan alku ja kummallakin matkalla
minä kuljen sinun vierelläsi tai niin kuin nyt,
kannan sinua.
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
21.2.2016
Työnnän kädet harjasi alle lämpimään,
sivelen jalkojasi hiljaa.
Rauhoitumme yhdessä.
Lämmitän sinun päitsesi käsissäni ja
sinä haukottelet tyytyväisenä:
tästä on hyvä lähteä
yhdessä tallinrauhasta lumenrauhaan.
Suljen silmäni ja minun käteni ja jalkani
ovat sinun jalkasi.
Me emme pelkää mitään --
me vain olemme tässä,
menemme tässä.
Minä kuuntelen sinua ja sinä höristät,
totut minuun.
Sinä kuuntelet minua ja hidastat
kun ajattelen hidastamista,
käännyt
kun katson uuteen suuntaan.
sivelen jalkojasi hiljaa.
Rauhoitumme yhdessä.
Lämmitän sinun päitsesi käsissäni ja
sinä haukottelet tyytyväisenä:
tästä on hyvä lähteä
yhdessä tallinrauhasta lumenrauhaan.
Suljen silmäni ja minun käteni ja jalkani
ovat sinun jalkasi.
Me emme pelkää mitään --
me vain olemme tässä,
menemme tässä.
Minä kuuntelen sinua ja sinä höristät,
totut minuun.
Sinä kuuntelet minua ja hidastat
kun ajattelen hidastamista,
käännyt
kun katson uuteen suuntaan.
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
7.2.2016
Sataa sumua
take my body home
take my body home
nainen toistaa herkuttelee repiviä
a
ja
tuk
si
a
ne ovat vain aja tuksia
ne purevat lihaa ja jäykistyt kun hän
ottaa sinut syleilyysi
koska sinä
olet sen
alla eikä se osaa
ottaa mitään
se osaa ottaa vain sinusta
take my body home
take my body home
nainen toistaa herkuttelee repiviä
a
ja
tuk
si
a
ne ovat vain aja tuksia
ne purevat lihaa ja jäykistyt kun hän
ottaa sinut syleilyysi
koska sinä
olet sen
alla eikä se osaa
ottaa mitään
se osaa ottaa vain sinusta
tiistai 22. joulukuuta 2015
maanantai 21. joulukuuta 2015
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
6.12.2015
Mistä uneksii liinakko
tuoksuvilla oljilla
kun ulkona
halla soi?
Mitä toivoo kissa
jouluyön suojassa,
tallin nukkuvassa rauhassa --
kunnes aamun tummansini,
kunnes kulkusten ja kuuran kaiku!
Viljalti lunta.
tuoksuvilla oljilla
kun ulkona
halla soi?
Mitä toivoo kissa
jouluyön suojassa,
tallin nukkuvassa rauhassa --
kunnes aamun tummansini,
kunnes kulkusten ja kuuran kaiku!
Viljalti lunta.
perjantai 4. joulukuuta 2015
4.12.2015
Sivu, jolle merkki toisensa jälkeen alkaa rakentaa merkitystä.
Haluaisin vain nukkua unetonta unta
herätä iloisena --
tiedän nyt, miten täytän hiljaiset hetkeni, soitan ja sanon EN TARVITSE ENÄÄ TEITÄ.
Miten voisi kuvata sitä helpotusta:
antaa ylen ylensyöty.
Junassa miehellä oli hoitajan ääni ja kaipaan sairaalan valvottuihin lakanoihin.
Saan tarinoita vain unista.
Haluaisin vain nukkua unetonta unta
herätä iloisena --
tiedän nyt, miten täytän hiljaiset hetkeni, soitan ja sanon EN TARVITSE ENÄÄ TEITÄ.
Miten voisi kuvata sitä helpotusta:
antaa ylen ylensyöty.
Junassa miehellä oli hoitajan ääni ja kaipaan sairaalan valvottuihin lakanoihin.
Saan tarinoita vain unista.
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
15.11.2015
I
Minä olen semmoinen nautiskelija
että panen saunan tulet heti aamusta
kankkusillani loimutan tikkupullaa ennen kelloseitsemää
enkä petaa sänkyä - tarvitsen sen sijan,
aion talviunille
II
Sinut synnytetään kokonaisena ihmisenä,
siitä ajan kanssa alat mennä rikki.
Kallo umpeutuu mutta päiväkodissa et saakaan
tikkujäätelöä sottapytty
ja pissaat päiväunilla sänkyyn.
K-kirjaimesi on niin ruma että opettaja nauraa
etkä kuperkeikkaa osaa tehdä et etu- et takaperin. Silpata.
Kyllä muut lapset osaavat tehdä kiepin
pujottaa langan ompelukoneeseen
kertotaulun.
Noin viisitoistavuotiaana alat järjestelmällisesti rikkoa
viimeisiä ehjiä osiasi
valat suotuisampaan muottiin
menet rippileirille ja kieltäydyt syömästä Jumalan leipää.
Sinut synnytetään ihan hyvänä,
kauhea korjaaminen kahdeksantoistakesäisessä.
III
Pöly leviää tästä hitaasti kaikkiin suuntiin.
Mikrokuituliinassa on kahdeksan pyyhkimispintaa,
vessaa pestessä ei koskaan käännetä kämmentä päin.
Äidin siivouskärryissä on erityinen työkalu purukumin
poistamiselle pulpettien alapinnoilta
se on minun hommiani
Tupakkahuoneessa sankka savu ja yskivä nauru,
koulutalon loputtomat kerrokset ja varastot --
aina kun jotain voi vähän varastaa, varastan,
hiukan kosteusvoidetta
allergialääkkeitä
pikkuleipiä taukohuoneesta.
Suurin haaveeni oli tulla yhtä hyväksi siivoojaksi kuin äiti.
Minä olen semmoinen nautiskelija
että panen saunan tulet heti aamusta
kankkusillani loimutan tikkupullaa ennen kelloseitsemää
enkä petaa sänkyä - tarvitsen sen sijan,
aion talviunille
II
Sinut synnytetään kokonaisena ihmisenä,
siitä ajan kanssa alat mennä rikki.
Kallo umpeutuu mutta päiväkodissa et saakaan
tikkujäätelöä sottapytty
ja pissaat päiväunilla sänkyyn.
K-kirjaimesi on niin ruma että opettaja nauraa
etkä kuperkeikkaa osaa tehdä et etu- et takaperin. Silpata.
Kyllä muut lapset osaavat tehdä kiepin
pujottaa langan ompelukoneeseen
kertotaulun.
Noin viisitoistavuotiaana alat järjestelmällisesti rikkoa
viimeisiä ehjiä osiasi
valat suotuisampaan muottiin
menet rippileirille ja kieltäydyt syömästä Jumalan leipää.
Sinut synnytetään ihan hyvänä,
kauhea korjaaminen kahdeksantoistakesäisessä.
III
Pöly leviää tästä hitaasti kaikkiin suuntiin.
Mikrokuituliinassa on kahdeksan pyyhkimispintaa,
vessaa pestessä ei koskaan käännetä kämmentä päin.
Äidin siivouskärryissä on erityinen työkalu purukumin
poistamiselle pulpettien alapinnoilta
se on minun hommiani
Tupakkahuoneessa sankka savu ja yskivä nauru,
koulutalon loputtomat kerrokset ja varastot --
aina kun jotain voi vähän varastaa, varastan,
hiukan kosteusvoidetta
allergialääkkeitä
pikkuleipiä taukohuoneesta.
Suurin haaveeni oli tulla yhtä hyväksi siivoojaksi kuin äiti.
tiistai 10. marraskuuta 2015
10.11.2015
Sinä olet yhä tässä tarinassa.
Tässä on puutarha.
Olen rakentanut puutarhan.
Sinä olet mennyt tästä läpi,
maahan on varissut lehtiä.
Olen rakentanut puutarhan ihmisistä,
arjesta kattiloista
tarinoista ruokamyrkytyksistä kivipaaseista
eläimistä joilla on naamiot, en voi tietää kuka on varis
kuka lapsi, kuka on vielä täällä kuka jo mennyt
men nu:
Sinä olet mennyt tästä läpi
sinä puu tarhasta läpi
sillä maahan on varis sut
vienyt
kellastuvia sulkia jättänyt
varissut ja ketut seikkailevat
katselevat ympärilleen:
jää nyt,
sataa lumimarjoja.
Tässä on puutarha.
Olen rakentanut puutarhan.
Sinä olet mennyt tästä läpi,
maahan on varissut lehtiä.
Olen rakentanut puutarhan ihmisistä,
arjesta kattiloista
tarinoista ruokamyrkytyksistä kivipaaseista
eläimistä joilla on naamiot, en voi tietää kuka on varis
kuka lapsi, kuka on vielä täällä kuka jo mennyt
men nu:
Sinä olet mennyt tästä läpi
sinä puu tarhasta läpi
sillä maahan on varis sut
vienyt
kellastuvia sulkia jättänyt
varissut ja ketut seikkailevat
katselevat ympärilleen:
jää nyt,
sataa lumimarjoja.
torstai 5. marraskuuta 2015
5.11.2015 Seitalle
I
Huolella valittua punaa huulillani
ihmettelen rannalla että sinä
olet jo mennyt.
Jos uni on meri, meren kukat ahdinvillaa
unohdusta,
on valve kiiltävä kivi valtakunnan pohjassa.
Jos uni on meri niin kuin sinä olet meri,
sinä et katoa koskaan.
II
En näe yhtään vuorta eivätkä meren tuulet kuulu minulle,
minulla on vastatuuli.
En ole yksi niistä naisista jotka huutavat ullakoilla,
olen yksi niistä naisista jotka eivät koskaan huuda.
Olen ullakko.
Pintaan nousee hauras verenpuna ajatus
kunnes meri huuhto pois ajatuksen, valveen.
III
Sinä olet yhä tässä tarinassa.
Metsän reunassa luulin pilvijonoa
vuoriksi. Ehdin jo kiivetä kun hahtuvat
hajosivat toiveiksi.
Katsoin sisäänpäin
näin peilistä sinut, sanoin:
Älä huoli, minä pidän meidät molemmat elossa.
Huolella valittua punaa huulillani
ihmettelen rannalla että sinä
olet jo mennyt.
Jos uni on meri, meren kukat ahdinvillaa
unohdusta,
on valve kiiltävä kivi valtakunnan pohjassa.
Jos uni on meri niin kuin sinä olet meri,
sinä et katoa koskaan.
II
En näe yhtään vuorta eivätkä meren tuulet kuulu minulle,
minulla on vastatuuli.
En ole yksi niistä naisista jotka huutavat ullakoilla,
olen yksi niistä naisista jotka eivät koskaan huuda.
Olen ullakko.
Pintaan nousee hauras verenpuna ajatus
kunnes meri huuhto pois ajatuksen, valveen.
III
Sinä olet yhä tässä tarinassa.
Metsän reunassa luulin pilvijonoa
vuoriksi. Ehdin jo kiivetä kun hahtuvat
hajosivat toiveiksi.
Katsoin sisäänpäin
näin peilistä sinut, sanoin:
Älä huoli, minä pidän meidät molemmat elossa.
torstai 1. lokakuuta 2015
Vanhempia runoja V
PIMEÄ (sikermä)
Kun kaikki viimeiset kerrat ovat jo ohi
tammikuun yksinäiset valkoiset kukat hyräilevät
Vielä kerran kävelen tätä polkua
alas paljaaseen metsään.
//
Kaikkien meidän on täytynyt oppia
elämään yksin
nukkekodeissamme
maata hiljaa
kaikki autot menevät ohi
heittävät pehmeästi valonsa rosoisille seinille.
Autojen ja lähtevien valot helistävät ruutuja
Kirjoittaa pimeässä
kukaan ei nuuhkaise hiuksian
enkä sytytä kynttilöitä itselleni
Sytytän kynttilät itselleni.
//
Lumihiutaleet
pää edellä
märkään
asvalttiin
Kurkusta minuun virtaa
kaikentäyttävä musta.
//
Tunnit makaan,
hohkaan pois tämän kylmän.
Kuuntelen maan kurinaa
lempeän kankaan lävitse.
Nälkäinen sydän lyö korvaani
salaisia synnyinsanojaan.
Uppoan ihmisten pintoihin,
taloihin.
Tunteja makaan.
//
Kun tietää astuneensa verirajan yli.
Katsoa taakseen
miten kaikki valkeat liljat puistelevat päitään
tuoksuvia
nostavat kauniit kätensä
avuttomuuden eleeseen.
//
Sokaisevan harmaa maailma.
Olen tullut kauas mereltä
tainnut jo unohtaa metsän kielen
Maisema täällä pysyy kauniina
ja joku on leikannut pilvet
tasaisiksi
Niin kauan kuin pysyn kotona olen kotona
mutta en uskalla harjata hiuksiani
en liikahtaakaan
Musta suu.
Maailma kyllä katoaa kun sulkee silmät.
//
Valoton aave
Helakanpunaisten jalkojen tiheikössä
Suu yksin
kasvavalla peltikatolla
Keijunkusta
ruostuvassa ammeessa
Halkaistuja huutoja
eikä uni lopu
Tässä luonnottomassa valossa
kaikki näkyy armottoman selvästi
//
Linnunluita lavuaarissa
makeaa poskipäämurskaa nälän kipeällä kielellä
Kasvoni juoksettuvat peiliin
hapanta muovailuvahaa
Mustien lehtien ja
silvottujen puunosien läpi
rämmin luoksesi
vihreät kumisaappaat potkaisevat hellästi varpaankärkiäsi
Käsivarteni sateenraskaat hopeapajun oksat
sormenpäät värisevät lätäkössä
huuleni rupista kaarnaa
en sanaakaan saa
anna
//
Päivä on tytön hiuksista ravistelemia suolansiruja
kylmät sormet syvällä äidin kauneimmassa
kermakakussa
aavistan tuhat tarinaa yksinäisistä lapsista ja
teräväkärkisistä nekuista
Kannan vuosien hapantamaa salaisuutta
yöpaidanpalaa kaulallani
Anna meille meidän keinutuolimme ja naururyppymme
Kuolema piirtää köynnöksiään
silmäluomieni sisään.
Haluan vielä tuntea lumen murtuvan
kasvojeni ympäriltä
kun painaudut ylleni unessa.
//
Ja niin olen taas täällä.
Kuolemani on kudottu varjojen verkkoon,
kristallikruunun, kimaltelevien perhosten, ruusujen (kankaisten ja kuolleiden) välissä
se jossain lymyää
yöllä se tulee runsaissa puvuissaan
kuolleiden hovinaisten armeija minun huoneessani
Ne eivät suostu lähtemään
Kun kaikki viimeiset kerrat ovat jo ohi
tammikuun yksinäiset valkoiset kukat hyräilevät
Vielä kerran kävelen tätä polkua
alas paljaaseen metsään.
//
Kaikkien meidän on täytynyt oppia
elämään yksin
nukkekodeissamme
maata hiljaa
kaikki autot menevät ohi
heittävät pehmeästi valonsa rosoisille seinille.
Autojen ja lähtevien valot helistävät ruutuja
Kirjoittaa pimeässä
kukaan ei nuuhkaise hiuksian
enkä sytytä kynttilöitä itselleni
Sytytän kynttilät itselleni.
//
Lumihiutaleet
pää edellä
märkään
asvalttiin
Kurkusta minuun virtaa
kaikentäyttävä musta.
//
Tunnit makaan,
hohkaan pois tämän kylmän.
Kuuntelen maan kurinaa
lempeän kankaan lävitse.
Nälkäinen sydän lyö korvaani
salaisia synnyinsanojaan.
Uppoan ihmisten pintoihin,
taloihin.
Tunteja makaan.
//
Kun tietää astuneensa verirajan yli.
Katsoa taakseen
miten kaikki valkeat liljat puistelevat päitään
tuoksuvia
nostavat kauniit kätensä
avuttomuuden eleeseen.
//
Sokaisevan harmaa maailma.
Olen tullut kauas mereltä
tainnut jo unohtaa metsän kielen
Maisema täällä pysyy kauniina
ja joku on leikannut pilvet
tasaisiksi
Niin kauan kuin pysyn kotona olen kotona
mutta en uskalla harjata hiuksiani
en liikahtaakaan
Musta suu.
Maailma kyllä katoaa kun sulkee silmät.
//
Valoton aave
Helakanpunaisten jalkojen tiheikössä
Suu yksin
kasvavalla peltikatolla
Keijunkusta
ruostuvassa ammeessa
Halkaistuja huutoja
eikä uni lopu
Tässä luonnottomassa valossa
kaikki näkyy armottoman selvästi
//
Linnunluita lavuaarissa
makeaa poskipäämurskaa nälän kipeällä kielellä
Kasvoni juoksettuvat peiliin
hapanta muovailuvahaa
Mustien lehtien ja
silvottujen puunosien läpi
rämmin luoksesi
vihreät kumisaappaat potkaisevat hellästi varpaankärkiäsi
Käsivarteni sateenraskaat hopeapajun oksat
sormenpäät värisevät lätäkössä
huuleni rupista kaarnaa
en sanaakaan saa
anna
//
Päivä on tytön hiuksista ravistelemia suolansiruja
kylmät sormet syvällä äidin kauneimmassa
kermakakussa
aavistan tuhat tarinaa yksinäisistä lapsista ja
teräväkärkisistä nekuista
Kannan vuosien hapantamaa salaisuutta
yöpaidanpalaa kaulallani
Anna meille meidän keinutuolimme ja naururyppymme
Kuolema piirtää köynnöksiään
silmäluomieni sisään.
Haluan vielä tuntea lumen murtuvan
kasvojeni ympäriltä
kun painaudut ylleni unessa.
//
Ja niin olen taas täällä.
Kuolemani on kudottu varjojen verkkoon,
kristallikruunun, kimaltelevien perhosten, ruusujen (kankaisten ja kuolleiden) välissä
se jossain lymyää
yöllä se tulee runsaissa puvuissaan
kuolleiden hovinaisten armeija minun huoneessani
Ne eivät suostu lähtemään
Vanhempia runoja IV
IHON SYLIIN (sikermä)
Humahdan kohti,
hetkenä olen neula.
Älä uskalla vetää,
harsin vatsanahkaasi,
kimmahdan.
Tiedä, että jos olisin yksi teistä,
jos olisin valitsija,
magnetisoisin kyllä sinut.
//
Kyllä,
haluaisin kuulla sadun meistä.
Ruokin silmäsi eloon löytämiseni huumalla. Rukoilin taannoin.
Laulat koko matkan etelään,
hiljaa kun palaat
ja vielä kun olet kadottamassa henkesi kylmässä.
Kudon sanoistani siivet viitaksesi,
puhallan rintasi täyteen omaa nimeäni
hiljaista katsettani katso minua vain kun hymyilen
Rakastan sinut ilmaan
//
Olet osa nimeäni, ymmärrätkö?
Yösanoja tosisanoja
Mikä sinun sielusi nimi on – minun on puuta ja sen salaisuuksia
oksani ja lehteni
kaikki elokuiset hedelmäni
vaativat tuulta äänekseen.
Tuuleni tiedäthän
olet veressäni
//
Kun kuu kylvettää yötä
lämmitän käsiesi luita
nostan leukaasi ja
meitä savunväristen pilvien virtaan
Hetken kävelen yksin
en vapaudessani tahdo mahtua ihooni enää.
//
kannan lunta ovemme eteen
maalaan jäätähtiä ikkunoihimme
"he ovat menneet pois talveksi"
hän istuu ihollani
ihon sylissä
sulavin silmin tuijotamme uuninluukun takana kiiltäviä
kuukakkuja
paleltuneet ruumiinosat punoittavat rumasti
hiukset kasvavat kuurasta yhteen
värikkäät teekuppikasat katselevat meitä ja kiiltävät
rakastamme toisiamme hiljaa
//
Oli jotenkin maagista,
jotain mikä on ihmisen silmissä täydellistä.
Auringon lämmittämä talo puusta
– siellä olisi ihanaa porkkanakakkua!
ruskan punaamat vaahterat ja
kultainen lampi.
Bussissa saimme maksaa postimerkeillä ja välillä
piti piiloutua lumihankeen pahoilta
ihmisiltä.
//
Tiistaikylmä.
Kävelit tuiman näköisenä vastaan
tahdoin puristaa lasia
voisin sanoa, että tunnut toisinaan hyvin syleiltävältä
olen varma että se johtuu tästä läheisyydenkaipuusta
– saako radaltaan suistunut tähti koskaan anteeksi?
Seinät tuntuvat paperilta joka pian repeytyy
tiedostamme ihmiseläinten surinan,
mylvinän
mutta erotatko yhtään sanaa?
Humahdan kohti,
hetkenä olen neula.
Älä uskalla vetää,
harsin vatsanahkaasi,
kimmahdan.
Tiedä, että jos olisin yksi teistä,
jos olisin valitsija,
magnetisoisin kyllä sinut.
//
Kyllä,
haluaisin kuulla sadun meistä.
Ruokin silmäsi eloon löytämiseni huumalla. Rukoilin taannoin.
Laulat koko matkan etelään,
hiljaa kun palaat
ja vielä kun olet kadottamassa henkesi kylmässä.
Kudon sanoistani siivet viitaksesi,
puhallan rintasi täyteen omaa nimeäni
hiljaista katsettani katso minua vain kun hymyilen
Rakastan sinut ilmaan
//
Olet osa nimeäni, ymmärrätkö?
Yösanoja tosisanoja
Mikä sinun sielusi nimi on – minun on puuta ja sen salaisuuksia
oksani ja lehteni
kaikki elokuiset hedelmäni
vaativat tuulta äänekseen.
Tuuleni tiedäthän
olet veressäni
//
Kun kuu kylvettää yötä
lämmitän käsiesi luita
nostan leukaasi ja
meitä savunväristen pilvien virtaan
Hetken kävelen yksin
en vapaudessani tahdo mahtua ihooni enää.
//
kannan lunta ovemme eteen
maalaan jäätähtiä ikkunoihimme
"he ovat menneet pois talveksi"
hän istuu ihollani
ihon sylissä
sulavin silmin tuijotamme uuninluukun takana kiiltäviä
kuukakkuja
paleltuneet ruumiinosat punoittavat rumasti
hiukset kasvavat kuurasta yhteen
värikkäät teekuppikasat katselevat meitä ja kiiltävät
rakastamme toisiamme hiljaa
//
Oli jotenkin maagista,
jotain mikä on ihmisen silmissä täydellistä.
Auringon lämmittämä talo puusta
– siellä olisi ihanaa porkkanakakkua!
ruskan punaamat vaahterat ja
kultainen lampi.
Bussissa saimme maksaa postimerkeillä ja välillä
piti piiloutua lumihankeen pahoilta
ihmisiltä.
//
Tiistaikylmä.
Kävelit tuiman näköisenä vastaan
tahdoin puristaa lasia
voisin sanoa, että tunnut toisinaan hyvin syleiltävältä
olen varma että se johtuu tästä läheisyydenkaipuusta
– saako radaltaan suistunut tähti koskaan anteeksi?
Seinät tuntuvat paperilta joka pian repeytyy
tiedostamme ihmiseläinten surinan,
mylvinän
mutta erotatko yhtään sanaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)