lauantai 10. joulukuuta 2016

10.12.2016

lumen alla salaisuus:

kauniisti kumpuilevat vihreät mäet.

Jo on päivä pidennyt vaikka jokainen
päivä on vain
yksi kultainen pilvi
vaikea ottaa vangiksi.

Kesällä joskus

Sulkevat silmänsä hohtavat silkkilinnut
huone on kuivien ruusujen kukittama

pehmeä laulu helähtelee lasisten uikkujen kyljillä kun
nainen tanssittaa hitaasti toista maailmaansa
teräksenherkkään

Nämä kädet ovat pidelleet
lintua
   lasta
     rintaa -- kaikkia yhtä jalosti

Prinssi ja kuningatar on hän
huoneessa lintuin ja ruusujen.

lauantai 12. marraskuuta 2016

12.11.2016

Eikö kuusi kuljeta tuulta helmassaan
niin kuin tulta traje de flamenca?
Eivätkö Kuomat narsku lumessa yhtä hartaasti kuin stiletto kopisee La Marchen valkoisilla kaduilla?
Onni voi olla alkutalven hyhmää ja glögiä yhtä hyvin kuin
anispaukku trattoriassa ja italialaisen rakastajan loputtoman syvät sanat.

Minun on tällaista
maanantaionnea

sunnuntai 28. elokuuta 2016

28.8.2016

Tuli talvi,
ja Vuokko kuoli puutarhansa mukana
mutta hangen läpi taivalsi joukko lapsia
kertomaan omista puutarhoistaan,
pieniä kelloja, vesoja
syleissään

ja Vuokko heräsi eikä enää ollut yksin
milloinkaan
sai soittaa omaa rumpuaan
lumpeenlehteä,
antoi muiden soittaa kanssaan.
Vuokko matkantekijä,
mukanaan pajun ja lapsen viisaus.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

8.7.2016

Miten kädet harjan alla,
miten selkä, miten sinun selkä.
Tuhatvihreää
metsätietä pitkin taivaaseen.

8.7.2016

Voin olla lukossa,
mutta avain on minussa.
Käydä nyt sotaan pilviä vastaan!
Hengitä.

torstai 7. heinäkuuta 2016

7.8.2016

Miten kädet harjan alla,
miten selkä, miten sinun selkä.
Tuhatvihreää
metsätietä pitkin taivaaseen.