22.12.2015

Uni ei kanna,
valve on lohdutonta vapinaa

minä en saa.

Lihani hajoaa
ihmiset alkavat pelätä minua.
Olen uhma,
viikonpäivien tervehdysten ulottumattomissa.

Lumihiutaleita pää edellä mustaan asvalttiin.

21.12.2015

myrsky mereltä
linnusta huuto

Minun nimi on Nälkä

6.12.2015

Mistä uneksii liinakko
tuoksuvilla oljilla
kun ulkona
halla soi?
Mitä toivoo kissa
jouluyön suojassa,
tallin nukkuvassa rauhassa --

kunnes aamun tummansini,
kunnes kulkusten ja kuuran kaiku!

Viljalti lunta.

4.12.2015

Sivu, jolle merkki toisensa jälkeen alkaa rakentaa merkitystä.
Haluaisin vain nukkua unetonta unta

herätä iloisena --
tiedän nyt, miten täytän hiljaiset hetkeni, soitan ja sanon EN TARVITSE ENÄÄ TEITÄ.

Miten voisi kuvata sitä helpotusta:
antaa ylen ylensyöty.

Junassa miehellä oli hoitajan ääni ja kaipaan sairaalan valvottuihin lakanoihin.

Saan tarinoita vain unista.

15.11.2015

I

Minä olen semmoinen nautiskelija
että panen saunan tulet heti aamusta
kankkusillani loimutan tikkupullaa ennen kelloseitsemää
enkä petaa sänkyä - tarvitsen sen sijan,
aion talviunille

II

Sinut synnytetään kokonaisena ihmisenä,
siitä ajan kanssa alat mennä rikki.
Kallo umpeutuu mutta päiväkodissa et saakaan
tikkujäätelöä    sottapytty
ja pissaat päiväunilla sänkyyn.

K-kirjaimesi on niin ruma että opettaja nauraa
etkä kuperkeikkaa osaa tehdä et etu- et takaperin. Silpata.
Kyllä muut lapset osaavat tehdä kiepin
pujottaa  langan ompelukoneeseen
kertotaulun.

Noin viisitoistavuotiaana alat järjestelmällisesti rikkoa
viimeisiä ehjiä osiasi
valat suotuisampaan muottiin
menet rippileirille ja kieltäydyt syömästä Jumalan leipää.

Sinut synnytetään ihan hyvänä,
kauhea korjaaminen kahdeksantoistakesäisessä.



III

Pöly leviää tästä hitaasti kaikkiin suuntiin.
Mikrokuituliinassa on kahdeksan pyyhkimispintaa,
vessaa pestessä ei koskaan käännetä kämmentä päin.
Äidin siivouskärryissä on erityinen työkalu purukumin
poistamiselle pulpettien alapinnoilta
                      se on minun hommiani

Tupakkahuoneessa sankka savu ja yskivä nauru,
koulutalon loputtomat kerrokset ja varastot --
aina kun jotain voi vähän varastaa, varastan,
hiukan kosteusvoidetta
            allergialääkkeitä
            pikkuleipiä taukohuoneesta.

Suurin haaveeni oli tulla yhtä hyväksi siivoojaksi kuin äiti.

10.11.2015

Sinä olet yhä tässä tarinassa.

Tässä on puutarha.
Olen rakentanut puutarhan.
Sinä olet mennyt tästä läpi,
maahan on varissut lehtiä.

Olen rakentanut puutarhan ihmisistä,
arjesta kattiloista
tarinoista ruokamyrkytyksistä kivipaaseista
eläimistä joilla on naamiot, en voi tietää kuka on varis
kuka lapsi, kuka on vielä täällä kuka jo mennyt

men nu:

Sinä olet mennyt tästä läpi
sinä puu tarhasta läpi
sillä maahan on varis sut
vienyt
kellastuvia sulkia jättänyt

varissut ja ketut seikkailevat
katselevat ympärilleen:
jää nyt,
sataa lumimarjoja.

5.11.2015 Seitalle

I

Huolella valittua punaa huulillani
ihmettelen rannalla että sinä
olet jo mennyt.

Jos uni on meri, meren kukat ahdinvillaa
unohdusta,
on valve kiiltävä kivi valtakunnan pohjassa.

Jos uni on meri niin kuin sinä olet meri,
sinä et katoa koskaan.


II

En näe yhtään vuorta eivätkä meren tuulet kuulu minulle,
minulla on vastatuuli.

En ole yksi niistä naisista jotka huutavat ullakoilla,
olen yksi niistä naisista jotka eivät koskaan huuda.
Olen ullakko.

Pintaan nousee hauras verenpuna ajatus
kunnes meri huuhto pois ajatuksen, valveen.


III

Sinä olet yhä tässä tarinassa.

Metsän reunassa luulin pilvijonoa
vuoriksi. Ehdin jo kiivetä kun hahtuvat
hajosivat toiveiksi.

Katsoin sisäänpäin
näin peilistä sinut, sanoin:
Älä huoli, minä pidän meidät molemmat elossa.

Vanhempia runoja V

PIMEÄ (sikermä)

Kun kaikki viimeiset kerrat ovat jo ohi
tammikuun yksinäiset valkoiset kukat hyräilevät
Vielä kerran kävelen tätä polkua
alas paljaaseen metsään.

//

Kaikkien meidän on täytynyt oppia
elämään yksin
nukkekodeissamme
maata hiljaa
kaikki autot menevät ohi
heittävät pehmeästi valonsa rosoisille seinille.
Autojen ja lähtevien valot helistävät ruutuja

Kirjoittaa pimeässä
kukaan ei nuuhkaise hiuksian
enkä sytytä kynttilöitä itselleni

Sytytän kynttilät itselleni.

//

Lumihiutaleet
pää edellä
märkään
asvalttiin

Kurkusta minuun virtaa
kaikentäyttävä musta.

//

Tunnit makaan,
hohkaan pois tämän kylmän.
Kuuntelen maan kurinaa
lempeän kankaan lävitse.
Nälkäinen sydän lyö korvaani
salaisia synnyinsanojaan.
Uppoan ihmisten pintoihin,
taloihin.
Tunteja makaan.

//

Kun tietää astuneensa verirajan yli.
Katsoa taakseen
miten kaikki valkeat liljat puistelevat päitään
tuoksuvia
nostavat kauniit kätensä
avuttomuuden eleeseen.

//


Sokaisevan harmaa maailma.

Olen tullut kauas mereltä
tainnut jo unohtaa metsän kielen
Maisema täällä pysyy kauniina
ja joku on leikannut pilvet
tasaisiksi

Niin kauan kuin pysyn kotona olen kotona

mutta en uskalla harjata hiuksiani
en liikahtaakaan


Musta suu.
Maailma kyllä katoaa kun sulkee silmät.

//

Valoton aave
Helakanpunaisten jalkojen tiheikössä
Suu yksin
kasvavalla peltikatolla
Keijunkusta
ruostuvassa ammeessa
Halkaistuja huutoja
eikä uni lopu

Tässä luonnottomassa valossa
kaikki näkyy armottoman selvästi

//

Linnunluita lavuaarissa
makeaa poskipäämurskaa nälän kipeällä kielellä

Kasvoni juoksettuvat peiliin
hapanta muovailuvahaa

Mustien lehtien ja
silvottujen puunosien läpi
rämmin luoksesi
vihreät kumisaappaat potkaisevat hellästi varpaankärkiäsi

Käsivarteni sateenraskaat hopeapajun oksat
sormenpäät värisevät lätäkössä
huuleni rupista kaarnaa

en sanaakaan saa
anna


//


Päivä on tytön hiuksista ravistelemia suolansiruja
kylmät sormet syvällä äidin kauneimmassa
kermakakussa
aavistan tuhat tarinaa yksinäisistä lapsista ja
teräväkärkisistä nekuista
Kannan vuosien hapantamaa salaisuutta
yöpaidanpalaa kaulallani

Anna meille meidän keinutuolimme ja naururyppymme


Kuolema piirtää köynnöksiään
silmäluomieni sisään.
Haluan vielä tuntea lumen murtuvan
kasvojeni ympäriltä
kun painaudut ylleni unessa.

//

Ja niin olen taas täällä.
Kuolemani on kudottu varjojen verkkoon,
kristallikruunun, kimaltelevien perhosten, ruusujen (kankaisten ja kuolleiden) välissä
se jossain lymyää

yöllä se tulee runsaissa puvuissaan
kuolleiden hovinaisten armeija minun huoneessani
Ne eivät suostu lähtemään

Vanhempia runoja IV

IHON SYLIIN (sikermä)

Humahdan kohti,
hetkenä olen neula.
Älä uskalla vetää,
harsin vatsanahkaasi,
kimmahdan.

Tiedä, että jos olisin yksi teistä,
jos olisin valitsija,
magnetisoisin kyllä sinut.

//

Kyllä,
haluaisin kuulla sadun meistä.
Ruokin silmäsi eloon löytämiseni huumalla. Rukoilin taannoin.
Laulat koko matkan etelään,
hiljaa kun palaat
ja vielä kun olet kadottamassa henkesi kylmässä.

Kudon sanoistani siivet viitaksesi,
puhallan rintasi täyteen omaa nimeäni
hiljaista katsettani katso minua vain kun hymyilen
Rakastan sinut ilmaan

//

Olet osa nimeäni, ymmärrätkö?
Yösanoja tosisanoja
Mikä sinun sielusi nimi on – minun on puuta ja sen salaisuuksia
oksani ja lehteni
kaikki elokuiset hedelmäni
vaativat tuulta äänekseen.
Tuuleni tiedäthän
olet veressäni

//


Kun kuu kylvettää yötä
lämmitän käsiesi luita
nostan leukaasi ja
meitä savunväristen pilvien virtaan

Hetken kävelen yksin
en vapaudessani tahdo mahtua ihooni enää.


//


kannan lunta ovemme eteen
maalaan jäätähtiä ikkunoihimme

"he ovat menneet pois talveksi"

hän istuu ihollani
ihon sylissä
sulavin silmin tuijotamme uuninluukun takana kiiltäviä
kuukakkuja

paleltuneet ruumiinosat punoittavat rumasti
hiukset kasvavat kuurasta yhteen
värikkäät teekuppikasat katselevat meitä ja kiiltävät

rakastamme toisiamme hiljaa

//


Oli jotenkin maagista,
jotain mikä on ihmisen silmissä täydellistä.
Auringon lämmittämä talo puusta
– siellä olisi ihanaa porkkanakakkua!
ruskan punaamat vaahterat ja
kultainen lampi.

Bussissa saimme maksaa postimerkeillä ja välillä
piti piiloutua lumihankeen pahoilta
ihmisiltä.

//


Tiistaikylmä.
Kävelit tuiman näköisenä vastaan
tahdoin puristaa lasia
voisin sanoa, että tunnut toisinaan hyvin syleiltävältä
olen varma että se johtuu tästä läheisyydenkaipuusta
– saako radaltaan suistunut tähti koskaan anteeksi?
Seinät tuntuvat paperilta joka pian repeytyy
tiedostamme ihmiseläinten surinan,
mylvinän
mutta erotatko yhtään sanaa?

Vanhempia runoja III

MATKA (sikermä) Linnut laulavat öisinkin Me tanssimme nojaamme painaudumme katulamppujen alla lähtevän valossa Lehdet rientävät vastaan tiellä kun ensimmäisen kerran lähdet yksin Tärisevät keuhkot pienen käden takana voi pelätä ja silti mennä silti vain mennä // Juna saapuu vielä Ja sitten: kultaisen valon alla sivelemme kalpeat sämpylät voilla istut ihollani ihon sylissä ja kerrot minulle kaikista varpaista joita sinun siniset saappaasi hellästi potkaisivat. Ja minä puristan sinut tulikärpäsen kämmeneni sisään Kannan lunta ovemme eteen suutelen sormieni välistä loistavaa valoa Silloin olet kotona. // Vieras hymyilee ja kertoo tarinansa pitkältä matkaltaan pitkältä tieltään ja sytyttää kenkänsä palamaan Tiedän että odotus on unta maassa jota etsin. Sieltä sinut löydän. // Letitä hiukseni ja lennä sinne missä taivaalla loistavat vain lähtevien valot - vieraiden lakanoiden sähköiseen syleilyyn Kunnes: majakka, maailman naisten mielipuolisten aaltojen pieksemä. Hyväilet tyrskyjen kärkiä ja tunnet meren, minut // Kastan lasiset käteni valossasi "Nähdään helmikuussa." Kimaltelet siinä sydän kädessä Punaisen matkalaukun pyörät soraisella asvaltilla. // Seitsemän joutsenen siivet taivaalla kuin laivat öisin kuin laivat Älä anna minun, sanoit meidän lähteä yhdessä Viidentenä päivänä lähdimme merelle Kuin suuret mehiläiset, suuret purjeet pimeässä Mettä, vettä Laivat öisin ja hän nuolee ahnaasti puutarhan mustia lehtiä

Vanhempia runoja II

KAIKKI KAUNIIT PUUSI (sikermä)

Sinisen jälkeen
silmäilen auringon värjäämiä seiniä
ja hymyilen.
Välttelen vastaantulijoita,
epäilen heitä kaikista rikoksistani.
Naurattaa
varikset valokylvyssään.

//

Vedän sormeni läpi maan hiuksien
pörrötän ja hyväilen,
painaudun tiukasti ryppyistä multaa vasten,
selkää kutittelee auringon heinä.
Sitten ruumiini
kuin nyrkki kovan puun ympärillä,
vatsan lämmin karhea kaarna
– tässä on rakkaus.

//

Myyräspiraalit,
maan turvonneet suolet
auringon aukirepimässä hunnussa.
Kylvän tyrnimarjoja
ruistaikinaan,
lumen kuumiin koloihin
sopiva uhri
silmäkulmaan asettuneelle
henkeäänhaukkovalle kauhulle.

//

Lapsen aurinkokylvyssä nukkuvat kasvot
ja
asvalttikoneen pölyyn tukehtuva kirsikkapuu

//


Harmaina ja hiljaisina puut kuiskaavat
minulle
käsivarret murtuneina
kaarnansiruja märässä muovisäkissä
lapasettomina seisovat pakkasessa
mustat oksat alastomina
juhlapuvut ovat valahtaneet lattialle
enää yksi jaksaa minulle punastella
vereslihalla se värisee vielä hetken -

pihka on paleltunut pesäksi puun sydämelle.

//


Rusakon revennyt ruumis
sade sen riisui
Metalli on lytistänyt kuonon
katson
se hajoaa
Kuurona sateelle
juoksin pyörässäni
kunnes näin:
luuhäkki mudassa
karvatupsuja
liimattuna märkään asvalttiin
Poljin
ohi

Vanhempia runoja I

MATKA (sikermä)

Linnut laulavat öisinkin
Me tanssimme
nojaamme
painaudumme
katulamppujen alla
lähtevän valossa

Lehdet rientävät vastaan tiellä
kun ensimmäisen kerran
lähdet yksin

Tärisevät keuhkot
pienen käden takana voi pelätä
ja silti mennä
silti vain mennä

//

Juna saapuu vielä
Ja sitten: kultaisen valon alla
sivelemme kalpeat sämpylät voilla
istut ihollani
ihon sylissä
ja kerrot minulle
kaikista varpaista
joita sinun siniset saappaasi
hellästi potkaisivat.

Ja minä puristan sinut tulikärpäsen
kämmeneni sisään
Kannan lunta ovemme eteen
suutelen sormieni välistä loistavaa valoa

Silloin olet kotona.

//

Vieras hymyilee
ja kertoo tarinansa pitkältä matkaltaan
pitkältä tieltään
ja sytyttää kenkänsä palamaan

Tiedän että odotus on
unta maassa jota etsin.
Sieltä sinut löydän.

//


Letitä hiukseni ja lennä
sinne missä taivaalla
loistavat vain lähtevien valot -
vieraiden lakanoiden sähköiseen syleilyyn
Kunnes: majakka,
maailman naisten mielipuolisten aaltojen pieksemä.
Hyväilet tyrskyjen kärkiä
ja tunnet meren,
minut

//


Kastan lasiset käteni valossasi
"Nähdään helmikuussa."
Kimaltelet siinä sydän kädessä
Punaisen matkalaukun pyörät soraisella asvaltilla.

//

Seitsemän joutsenen siivet taivaalla
kuin laivat öisin
kuin laivat
Älä anna minun, sanoit
meidän lähteä yhdessä

Viidentenä päivänä lähdimme merelle
Kuin suuret mehiläiset,
suuret purjeet pimeässä
Mettä, vettä
Laivat öisin
ja hän nuolee ahnaasti
puutarhan mustia lehtiä

9.9.2015

Ihana lapsi leikkipuistossa ikuisen kesän päivänä
siinä potkittavassa karusellissa otat vauhtia ja naurat.

Haluaisin katsella sinua lähemmin mutta en tiedä pystynkö
hyppäämään kyytiin ajoissa

kun seison tässä väsyneenä
eivätkä lapset ymmärrä sellaista

kuinka kauan sinä maltat leikkiä yksin

onneksi emme ole lapsia ja
sinä ymmärrät paremmin

9.9.2015

Elisa on iätön, 15 vuotta eikä se on vanhentunut päivääkään,
huutaa GAME ON kun katseemme kohtaavat
vaikka peli on jo vanha raskas iloton

Leikin loppu on kuolema ja
se kutsuu salaa "ollaan piilosilla."
Se voi olla piilossa kuinka kauan vain,
vahingossa löydän sen vuosittain,
ellen sitten ala tyhmyyksissäni sitä etsimään,
"Täällä minä olin koko ajan, läski, leikitään."

Haista paska haista paska vittu sä oot pilannut mun elämän

9.9.2015

Älä kiellä sielunkieltä,
olet vahva kun annat ihosi pudota


Älä kuuntele ihmisiä,
he eivät muista miten metsä kuuntelee


Suru tulee, koskee,
seisoo takanasi kun rakastat ja painaa sinuun hellän arven.


Tuuli pyyhkii esiin kyyneleet
kirvoittaa
värinän


anna sen tulla.

13.8.2015

Minulla on kaksi äidinkieltä,
ilo ja runo.
Ilon sain äidinmaidosta
runoon kasvoin sielun kanssa yhteen,
        näkymätön kaksonen.

Puhun sujuvasti myös paria
surullista kieltä,
mutta vieraiden kielten sanasto köyhtyy
käyttämättömänä joten
lähiaikoina olen ollut enemmän hiljaa,
kuunnellut muita.

// Pääsin pitkästä aikaa päivittämään runoblogiani kun tajusin, miten saan itseni kirjattua sisään Googlen herjauksista huolimatta. Runoja on päivitetty niin tälle vuodelle kuin viime vuoden lopulle sekä vuoden 2012 kesälle ainakin.

8.5.2015

Äitimetsän helmoilla
liikuttava armeija pikkumäntyjä
silmiinkantamattomassa lohdussa kasvaneita
taimia:

kasvot reippaasti kohti moottoritietä nyt,
nuo ovat autoja, ne liikuttavat ihmisiä
meidän maailmamme halki.
Ja ihminen, joskus hän tulee meidän
luoksemme,
silloin meidän tulee hyräillä hiljaa,
antaa kaarnamme kosketeltavaksi, neulasemme
nuuhkittavaksi.
Ei se vie kuin hetken aikaa, rakas,
ja se tekee hyvää niin puulle kuin
ihmiselle joka kovaksi silitetyllä maalla yrittää
kiirehtiä pelkkää metallia suojanaan

perille jonnekin metsälle tuntemattomaan paikkaan nimeltä
Perillä.

23.4.2015

Elämä voi pysähtyä ilman että se loppuu
Minä pidätän hengitystä isän rintaa
vasten kun se
laskee, nousee, laskee, nousee.

Isä oli tässä
ja sitten poissa ja
minussa,
eniten minussa.

Kun pajunkissat kukkivat,
on isällä lupa lähteä
kevään maahan ikuiseen
ja minun lupa surra menetystä vuosien,
menneiden ja käyttämättä jääneiden.

20.2.2015

Satu ei paljon lohduta kun vatsa
on täynnä kiviä.

20.2.2015

Luovun kaikesta mikä sieluani kiertää,
annan purkaa koko paskan.
Lopulta on jäljellä vain yksi tyhjä ja väsynyt mytty,
joka häpeää jokaista hengenvetoaan,
ei jaksa liikkua,
tärisee.

18.2.2015

Ilma ei vaihdu.

Ottakaa sytytinkin minulta pois.

3.1.2015

Vaadit ja kiellät samanaikaisesti.
"Anna, anna, anna," huutaa sinun linnunpoikasuusi ja kuihtunut sydänlihas rummuttaa
hitaasti ja epäröiden kylkiluiden häkkiä vasten.

Lasken tarjolle pieniä palasia hedelmää,
kuivattuja,
tuoreita,

"olisiko mädäntyneitä?" kysyt ja minä pyydän anteeksi,
söin ne jo itse

Naurat ahnaasti puutettasi ja minun
häpeääni
turpeaa ja oksennuksen hajuista

Sinä et huoli.
Minä ahmin.
Me kumpikin kuolemme kilpaa.