Onneksi en pysty
näkemään itseäni koko ajan.
Olisin kuollut!
Valokuvat ja video ovat
noituutta,
ajavat minut syvimpään epätoivoon.
Miten pinnallista,
mutta en lakkaa ihmettelemästä
kaksiulotteisen ja päänsisäisen eroa ja
kavalaa valetta, jota
ajatukseni ovat.
En ymmärrä omaa mieltäni,
en tunnista itseäni.
Vuosi runoa -projektista lähti liikkeelle jotakin tärkeää vuonna 2012. Nyt runot tulevat ja menevät miten haluavat, minä välillä jonkun helmasta nappaan kiinni ja kirjaan luettavaksenne.
entäpä jos katsoisit itseäsi enemmän, alkaisit vaikka kuvata. uskon käänteisyyden voimaan. havainnoiva, tutkiva, hyväksyvä katse. kaksi kuvaa itsestä voivat alkaa lähentyä.
VastaaPoista(tämä oli vain ajatus)