14.05.2012

I epätoivo
Ymmärrän sen nyt --
olemme arkisto
kokonainen rapistunut museo
sanoja, kuvia ja lauluja.

Iho muistaa vielä,
julma, ahne iho.
Olen itkeä kätesi lämmöstä,
selkäni kurottaa jokaista karvaa myöten kohti.
Vaan
sinä rakastat nyt toista,
sinä rakastat toista.
 Ja haluan silti laulaa sinulle tuutulaulusi,
silittää hiuksiasi,

miksi kaikessa pitää olla niin
kuollut maku.

Olen niin väsynyt
aivan,
aivan kaikkeen.

 II toivo
Ymmärrän sen nyt --
meitä eivät kahlitse
kenenkään määreet.
Jos kanssasi on hyvä olla juuri näin,
olen kanssasi juuri näin:
illalla rakennamme majan ja
itkemme taas vähän.
Ihoni kehrää, kosketus on kuin
uusi leikkauspinta ja tuore vesi kukille.

Me ansaitsemme sen, millaiseksi
kasvamme yhdessä.
Ymmärrän sen nyt --
jos haluaa rakastetusta ystävän,
on ensin itketettävä huolella jotta
kitkeryys valuu pois.