Verivaahtera on kaunis vain
auringossa.
Olemukseni aukeaa
valon myötä,
onnen tunnetta puristan kourassani kuin
jotakin muljahtelevaa.
Musiikkiin tulee basso ja rummut,
sello ja molli saa odottaa syksyyn.
En malta nukkua ja kun luen
vanhoja päiväkirjojani,
en jaksa muistaa miltä silloin tuntui.
Lääkäri sanoisi
remissiossa,
minä en halua ajatella lääkärin kiharaista tukkaa ja
kiusallisen lihaista olemusta,
haluan vain levittää aurinkorasvaa
lapsen käsivarsiin,
istua iltaa ja haaveilla pienistä
tärkeistä asioista.
Vuosi runoa -projektista lähti liikkeelle jotakin tärkeää vuonna 2012. Nyt runot tulevat ja menevät miten haluavat, minä välillä jonkun helmasta nappaan kiinni ja kirjaan luettavaksenne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti