Lasten kanssa on pelottavaa työskennellä --
käännä katseesi sekunniksi ja
lapsen suu on veressä.
Suu paranee kuitenkin nopeasti,
lapsi tulee takaisin luokseni
(ja tippuu seuraavaksi kiipeilytelineeltä, itkee taas)
unohti jo.
Nukkumahuoneessa vallitsee hämärä hyssy,
lasken päiden liikkeitä ja kirjoitan viestejä
puhelimen tunneavaruuteen.
Joka kerta päätän,
että nyt tämän jälkeen annan jo
olla.
Vuosi runoa -projektista lähti liikkeelle jotakin tärkeää vuonna 2012. Nyt runot tulevat ja menevät miten haluavat, minä välillä jonkun helmasta nappaan kiinni ja kirjaan luettavaksenne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti