Yhden puhelun aikana muuttuu olemattomaksi ihminen,
joka on aina ollut olemassa.
Vuosia olemme leikillään kiistelleet siitä,
kuka joutuu räpäsedän vieressä istumaan,
bussikuskin vieressä,
jolla on tarinoita loputtomasti ja silti se kertoo aina
samat uudestaan.
Mitä muistan sinusta:
pohjattoman rakkautesi lapsiin ja eläimiin,
kaikki ihanat koiranne,
kotisi kotoisan hämyn ja
omituisen makuiset leivonnaiset joita täti teki.
Terveytesi.
Ja ennen kaikkea
tarinasi sekä lempeytesi.
Olen pahoillani, että menit jo,
rakastan sinua.
Vuosi runoa -projektista lähti liikkeelle jotakin tärkeää vuonna 2012. Nyt runot tulevat ja menevät miten haluavat, minä välillä jonkun helmasta nappaan kiinni ja kirjaan luettavaksenne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti