Hevonen seuraa minua,
hyrisen onnesta ja työnnän
eläimen suuhun porkkananpätkiä.
Hevosen kanssa olen loputtoman läsnä,
maisema pysyy paikallaan ja olen turvassa,
pehmeä niin sametinpehmeä turpa kättä vasten
löpsöttävä huuli.
Kiitos.
Vuosi runoa -projektista lähti liikkeelle jotakin tärkeää vuonna 2012. Nyt runot tulevat ja menevät miten haluavat, minä välillä jonkun helmasta nappaan kiinni ja kirjaan luettavaksenne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti