Tunnen sielunmaisemani läpikotaisin.
Unohdan ajatella sitä päivittäin ja silloin
eksyn kotipolulta.
Piha on niityn ympäröimä,
lampaat määkivät,
eivät unelmoi.
Toivon löytäväni kotiin vielä
ja kuolema,
sen toivon olevan enemmän
lampaan märehtivää yksinkertaisuutta,
kollektiivista läsnäoloa hetkessä, ruohonkorsi
kerrallaan,
puun hengitystä lumen alla,
ja vähemmän
ihmisen ikuista pään ja sielun,
arjen ja unelman taistelua,
ajatuksen ja tyhjyyden kakofoniaa.
Vuosi runoa -projektista lähti liikkeelle jotakin tärkeää vuonna 2012. Nyt runot tulevat ja menevät miten haluavat, minä välillä jonkun helmasta nappaan kiinni ja kirjaan luettavaksenne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti