Haluan aina asua kylässä,
jossa sunnuntaiaamuna kuulen
vain omenan
kopsahduksen maahan,
kirkonkellot ja yksittäisiä askeleita soratiellä.
Pienien talojen ovet ovat auki ja
niistä tulvii
kodin ja muistojen tuoksu.
Veden kultaiset valonkarvat
väristävät koiran kylkeä.
Vuosi runoa -projektista lähti liikkeelle jotakin tärkeää vuonna 2012. Nyt runot tulevat ja menevät miten haluavat, minä välillä jonkun helmasta nappaan kiinni ja kirjaan luettavaksenne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti